Menu
Asiakasportaali 24h

Uutiset

12.04.2022 | Uutiset

SCCM asiantuntija

Tehtävä sijoittuu LapIT:n Liiketoimintajärjestelmät- yksikköön ja on palveluntuotantomme toimivuuden kannalta erittäin keskeinen. Rekrytointia hoitaa kumppanimme GoOn.

Toimit keskitetyn jakeluhallintatiimimme asiantuntijana niin sisäisille kuin ulkoisille asiakkaillemme. Tehtävään kuuluu jatkuvan palvelun tehtäviä palvelupyyntöjen ja muutoshallintatikettien kanssa sekä häiriönhallintaa vikatilanteiden parissa. Lisäksi toimenkuvaan sisältyy projektiluontoista työtä asiakasvaatimusten ja uusien ominaisuuksien toteuttamiseksi.

Arvostamme suuresti, mikäli sinulla on aikaisempaa kokemusta työasemaympäris-töjen ylläpito- sekä hallinta tehtävistä. Pääasia kuitenkin on, että haluat oppia uutta ja osaamisen karttumisen myötä omaat näkemystä, jonka pohjalta kykenet teke-mään ehdotuksia, löytämään ratkaisuja ja ymmärtämään ympäristön palveluiden keskinäisiä riippuvuuksia.

Koska tehtävässä toimitaan asiakasrajapinnassa, kommunikoit monien tahojen kanssa sujuvasti ja kykenet myös kääntämään teknisiä konsepteja asiakkaalle ymmärrettävälle kielelle. Meillä on myös hyvä kumppani tueksi ja osaava tiimi rin-nallasi, joten yksin eteen tulevia haasteita ei tarvitse ratkoa.Toivomme sinulta itsenäistä ja eteenpäin menevää asennetta sekä hyviä ja motivoivia tiimityöskentelytaitoja.

Hakijalta odotetaan:
- Windows käyttöjärjestelmä osaamista
- SCCM osaamista
- Sovelluspaketointi/jakelu (skriptaaminen)
- Active Directory/AzureAD osaamista
- Halua kehittää jatkuvasti osaamistasi ja palveluitamme
- Erinomaisia tiimityöskentely- ja vuorovaikutustaitoja
- Aikaisempaa työkokemusta vastaavista asiantuntijatehtävistä
- Halua toimia asiakasrajapinnassa
- Hyviä viestintä- ja dokumentointitaitoja

Katsomme eduksi:
– Kokemus ITIL- prosessien kanssa toimimisesta
– Aiempi kokemus tiketöintijärjestelmistä
– Intune osaaminen
– Powershell osaaminen

Tarjoamme sinulle vastuullisen tehtävän, kehittyvän organisaation ja tilaisuuden kasvaa sen mukana tehtävässäsi. Kannustamme työssä kehittymiseen.

Vaikka työtehtävä sijoittuu Rovaniemelle, on se hoidettavissa myös etätyönä, edellyttäen tällöin ajoittaista matkustusvalmiutta Rovaniemelle. Palkkauksessa sovelletaan tietotekniikan palvelualan työehtosopimusta ja hakija voi esittää palkkatoiveen. Valittu henkilö työllistyy LapIT:n työntekijäksi.

Lisätietoja tehtävävästä saat
Marjo Nordberg-Leinonen puh: 040 577 6587 / marjo.nordberg-leinonen@go-on.fi tai 
Jari Rekilältä, LapIT Oy, p. 040 862 62 79

Hakemukset otetaan vastaan GoOn:in toimesta 

Palkkaamme sopivan henkilön heti sellaisen löydyttyä.

X