LapIT –päivät vietettiin katse tiukasti tulevaisuudessa
LapIT Oy:n isännöimä kaksipäiväinen asiakastapahtuma LapIT –päivät järjestettiin tänä vuonna neljännentoista kerran. Tämän kertaisen tapahtuman teema oli Tiedolla turvattuun tulevaisuuteen.
Tapahtuman keskuksena toimi Korundin Taidetalo Rovaniemellä, jonne kerääntyi lähes 130 Pohjois-Suomen kuntien, sosiaali- ja terveystoimen sekä opetuksen päättäjää ja asiantuntijaa. Osallistujamäärä on LapIT –päivien kaikkien aikojen ennätys, ja kuvaa omalta osaltaan tarvetta tällaisten asiakaspäivien viettämiselle. Asiat ja kiinnostuksen kohteet ovat yhteiset. Päivien avauspuheenvuoron pitäjäksi oli kutsuttu Kuusamon kaupunginjohtaja Jouko Manninen, joka toi puheenvuorossaan esille huolensa kuntien välillä vallitsevasta hajanaisesta tilanteesta digitalisaation edistämiseksi. Manninen kysyi myös perustellusti, miten kuntalaisen tarpeet otetaan tällä hetkellä huomioon digitaalisia palveluita kehitettäessä.
Ohjelmaan oli sisällytetty monipuolisesti julkisen sektorin keskeisimpiä ajankohtaisaiheita, painopisteen ollessa teeman mukaisessa tiedossa ja sen turvallisessa hyödyntämisessä sekä vahvassa tulevaisuusorientaatiossa. Tulevaisuudentutkija Perttu Pölönen kertoi tulevaisuuden työelämästä, Tuula Seppo Kuntaliitosta esitteli tiedonhallintalain vaikutuksia hallintoon ja professori Jari Stenvall toi keskusteluun tietojohtamisen kunnissa. Alueellisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän UNA Kaari –hanke läpikäytiin Juha Rannanheimon ja Petri Pekkalan toimesta. Ensimmäisen päivän päätös oli vapaamuotoinen iltatilaisuus Ounasvaaran majalla.
LapIT –päivien toinen päivä oli varattu yhteistyökumppaneille ja LapIT:n oman toiminnan esittelyyn. Asiakasrajapinnassa toimivat liiketoimintayksiköt esittelivät omat päivien teemaa koskevat hankkeensa, ja yhteistyökumppanit käyttivät puheenvuoroja. Uutta tietohallintomallia esitteli Katri Kolesnik Sofigatelta, ja julkisen pilven mahdollisuudet olivat aiheena Microsoftin Mikko Viitailan esityksessä. Aina ajankohtaisesta virtualisoinnista kertoi Atean Hannu Kreivi. KL –Kuntahankintojen ja Hanselin yhdistymisestä kuultiin Pontus Grönholmin esitys.
LapIT:n toimitusjohtaja Klaus Kianen on tyytyväinen päivien antiin. Tilaisuuden avauspuheenvuorossaan torstaina hän nosti yhteistyön välttämättömyyden keskeiseksi tekijäksi digitalisaation toteuttamisessa ja eteenpäin viemisessä Pohjois-Suomen alueella. ”Organisaatioiden hajanainen ratkaisukenttä haastaa tällä hetkellä digitalisaation alueellista edistämistä. Yhtiömme on asiakkaidemme omistama ja olemme sitoutuneita tämän haasteen kohtaamiseen. Näemme, että tehden yhteistyötä ratkaisuiden löytämiseksi, saadaan aikaan tuloksia. Mahdollisuuksia arvioitaessa on erittäin tärkeää, että pystyisimme tarkastelemaan vaikutuksia myös organisaatioiden toiminnan tuottavuuteen ja laatuun, ei perinteisesti jääden vain välittömien, suorien kustannusten muutosten arviointiin.”
LapIT –päivien yhteydessä pidettiin myös LapIT Oy:n osakaskokous. Näin on toimittu jo vuosien ajan yksi matka – kaksi asiaa hengessä.
LapIT Oy haluaa kiittää kaikkia asiakkaitaan, yhteistyökumppaneita, henkilöstöä ja osallistujista onnistuneista LapIT –päivistä. Pidämme tätä vuosi vuodelta laajenevaa asiakastapahtumaa mainiona esimerkkinä siitä, kuinka yhteistyöllä toimien saavutamme parhaimman lopputuloksen. Kiitos osallistumisestasi!
Ps. Osallistujille on lähetetty sähköpostiin palautekyselymme linkki. Vastaamalla autat meitä kehittämään tapahtumaa edelleen.
Alustajien esitysmateriaali on ladattavissa ohesta ja käytettävissänne julkaisuvapain osin.
Allaolevista linkeistä löydät julkaisuvapaat esitykset:
Atea, Ventovuori Mika, Nieminen Tommi
Kuntahankinnat, Grönholm Pontus
UNA, Rannanheimo Juha, Pekkala Petri